Pääsiäisen aikaan Kake hoiti linjojaan reippaalla ulkoilulla. Tarkoituksena oli saada löysyyttä pois liikunnan avulla. Muutaman päivän urakointi ei suuria muutoksia tuo, mutta yritettävä on. Perjantaina ja lauantaina käytiin Suomussalmen kirkonkylän puolella Kiannan rantoja kiertelemässä noin 10 km:n verran. Laku oli myös mukana, mutta lauantaina minulta paloi päreet ja päätin ettei Lakun tarvitse hiihtämiseen enää osallistua. Se on kumma haahuilija. Jokaisesta moottorikelkan risteyksestä piti yrittää pois matkasta. Välillä Laku oli useamman sata metriä jäljessä ja sitä sai odottaa. Koko ajan ylipäätään sai vahtia tuleeko se vai ei. Matka ei kovin ripeästi edennyt. Raivostutti koko koira. Tuskin oli kyse Lakun huonosta kunnosta, väsyneen oloinen se ei ollut. Ennemminkin kyse oli siitä, että Lakua tympäisi koko hiihtotouhu ja osoitti mieltään. Senkin tuo koira osaa. Kake pysyy hyvin mukana, joskus jopa liian lähellä eli pää on minun polvien välissä kun hiihdän. Myös Eevi kulki mukana hyvin.

Sunnuntaina ja maanantaina käytiinkin sitten Kaken kanssa hiihtämässä aivan kahden. Nyt hiihdeltiin kulttuurimaisemissa eli lähdettiin Esson rannasta kohti Turjanlinnaa. Olisin mennyt Turjanlinnan saunan terassille hetkeksi aurinkoa ottamaan, mutta sehän oli jo kansoitettu useamman hiihtäjän voimin. Kiersin sitten Niettussaaren, saaren johon Ilmari Kianto on haudattu. Saaren toisessa päässä on Kiannon pojan (tai pojan lasten) kesänviettopaikka ja ilmeisesti siellä oli väkeä nyt pääsiäisen vietossa. Moottorikelkan jälkiä pihapiirissä näkyi ja oletettavasti saaressa on boheemia porukkaa edelleenkin, sillä lähes kaikki ovet olivat auki. Liekö tuo porukka ollut Turjanlinnan saunan terassilla kun suksien jälkiä siihen suuntaan mökiltä lähti. Maanantaina hiihdin saman reitin Kaken kanssa ja jälleen sauna oli "vallattu" ennen minua. Niettussaaren mökin ovia en ajatellut olivatko auki vai kiinni.

Ilma oli mitä parhain. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja aurinkovoide oli tarpeen. Jäällä oli väkeä vaikka kuinka paljon, mutta tilaa oli Kakenkin juosta vapaana. Hiihtäjiä, kävellen liikkeellä olevia, pilkkijöitä, moottorikelkkailijoita. Olipa jäällä potkukelkan ja lumikenkienkin jälkiä. Koiriakin oli useampia. Maanantaina kävin hiihtämässä aikaisemmin aamupäivällä ja silloin jäällä oli väkeä sunnuntaita vähemmän. Matka Niettussaaren ympäri hiihtäen oli kartasta katsottuna 8 - 10 km. Hieman vaikea arvioida kun ei aivan tarkkaa hiihtoreittiä pysty kartalla hahmottamaan. Kianta on säännöstelty järvi ja rannoista päätellen veden pinta on 3 - 4 metriä kesäkorkeutta matalammalla. Oli kyllä niin mahtava pääsiäinen, että olisin toivonut voivani jäädä hiihtämään pidemmäksi aikaa. Työt häiritsee pahasti harrastuksia. Kakekin ilmiselvästi nautti.

Apua, nyt se on sitten alkanut: Kaken pentukarva alkaa irrota. Huomasin pääsiäisen aikaan, että Kaken toisessa poskessa on iso takku. Se oli tullut vajaassa viikossa ja ilmeisesti se Kakea häiritsi kun poskeaan rapsutteli. Harjasin takun auki. Hiihtovaljaiden alle tulee helposti takkuja, mutta ne ovat pieniä verrattuna tuohon posken paakkuun. Varmaan aikaisemmin koirissani ei tuollaisia takkuja ole ollutkaan, mutta ei kyllä ainoallakaan ole ollut noin paljon karvaakaan kuin Kakella on. Kotiin tultua sitten otin koko koiran käsittelyyn. Tai eilen en ennättänyt käsitellä kuin toisen kyljen, toisen vuoro on tänään. Karvaa lähti enemmän kuin Kakesta on tähän mennessä lähtenyt yhteensä.

Tänään käytiin töiden jälkeen koirien kanssa Reijolan pelloilla moottorikelkan jäljillä ulkoilemassa. Koirat pysyivät puhtaina, autolla tosin mentiin ensimmäinen kilometri. Yöpakkasia voisi olla vielä, että lumet säilyisi. Ja toiveissa olisi vielä parin viikon kuluttua päästä Kiannalle hiihtelemään.

Kake kohotti kuntoaan hiihtoreissuilla, mutta velipoika Sepi kunnostautui muuten. Elisalta tuli iloinen pääsiäisviesti: Sepi-veikka sai ensimmäisen sertinsä sunnuntaina Lappeenrannan näyttelystä. Hienoa Sepi ja onnea Elisa, siitä on hyvä jatkaa.