Joulun aika vietettiin vaihtelevassa kelissä. Juuri ennen joulua oli pikkupakkanen, jouluaattona satoi lunta kymmenisen senttiä ja joulupäivänä alkoi vesisade. Kastelin (”vettä pitävät”!) kenkäni niin, että niiden kuivatus kesti viikon. Osan ajasta kengät olivat uunin päällä lämpimässä. Loppuvuosi meni kumisaappaissa koiria ulkoiluttaessa, mutta loskaa, räntää ja vesisadetta riitti silloinkin eikä kumpparit olleet liioittelua. Enpä muista olenko koskaan aikaisemmin joulukuun viimepäivinä kumisaappaissa kävellyt. Nyt vuoden vaihduttua on tämän talven ennätyspakkanen -11-12 astetta. No kylmempää ei tarvitsisi olla koko talvena. Ollaankin koirien kanssa nautittu ja ulkoiltu kun kerrankin tassut pysyy kuivina.

Laku-raukalla on vaan tavattoman ohut karva. Viime kesänä vetelin siitä pohjakarvan pois reilulla otteella, mutta nytpä se ei enää kasvanutkaan takaisin samalla tavalla kuin nuorempana. Ikä tekee tehtävänsä. Laku ei myöskään ole vatsaltaan täysin kunnossa vieläkään. Jo kerran otettu haimakoe hävisi jonnekin eikä sitä koskaan saatu tutkittua. Seuraan huolella tilannetta ja varaan uuden ajan näytteen ottoa varten, sillä vatsa on edelleen ajoittain löysä, ei kuitenkaan ripulia. Paino myös jatkaa hienoista laskuaan ja on pudonnut 1,7 kg normaalista. Aika paljon tuon kokoiselle koiralle. Toivottavasti syy löytyy eikä uneni toteudu.
Aivan vuoden viimeisinä öinä näin unen, jossa laskeuduin koirien kanssa jyrkkää kalliorinnettä alas. Kake meni edellä ja jäi edessä olevan ison männyn rungon oikealle puolelle. Laku yritti mennä alas, mutta ei päässyt ja oli pakotettu Kaken vuoksi menemään puun vasemmalta puolelta, jossa oli puun juurella onkalo. Se oli aivan kuin vanha kaivo, jonka kivet ja pohja olivat paksusti sammaloituneet. Laku putosi onkaloon, jonka pohjalla oli lahoa puuta ja sen alla kiviä ja onkaloa lisää. Yritin vetää Lakua pois ja toivoin, ettei panta tulisi päästä läpi, mutta niin vain sain pelkän hihnan pantoineen. Kaivoin käsin lahoa puuta ja etsin Lakua, mutta en löytänyt onkalosta mitään, en karvan karvaa eikä myöskään Laku päästänyt mitään ääntä. Laku katosi, uni päättyi. Herätessä oli, ja on vieläkin unta ajatellessa, inhottava olo. Äitini näki enneunia, toivottavasti se ei ole perinnöllistä.
Joulu meni koirien osalta ihan mukavasti. Laku tiesi mitä lahjasäkki on ja mitä sieltä saa. Niinpä se otti jälleen vahtivelvollisuuden heti kun säkki oli olohuoneeseen kannettu. Lempeästi, mutta päättäväisesti Laku piti Kaken metrien päässä säkistä. Aivan kuin oli pitänyt kaikki muut koirat aikaisempina jouluina. Hyvä, että Kake sai vilkaista säkkiin päinkään. Koirat saivat aattona omat lahjansa, tosin vähän puutteellisina, sillä unohdin ostaa luut koirille. Herkut olivat kyllä niitä, mitä koirat saavat silloin tällöin muutenkin eli vatsat pysyivät kunnossa. Toiset paketit koirat saivat Juholta ja Annelta. Koska Timo, vanhempi poikani, tuli vasta joulupäivänä, saivat koirat silloinkin paketit. Kakekin osasi avata omat pakettinsa eikä tarvinnut apua. Ruokavalio pysyi koirilla muuten ennallaan, mutta saivat porkkanalaatikkoa ja koirille oli varattu rasia maksalaatikkoa. Toki hieman kinkkua, joulupipareita ja joulutortun sakaroita niille annettiin. Ihme kyllä, riiviö-Kake on antanut kuusen koristeineen olla aivan rauhassa. Isukki-Laku silti ensimmäisenä joulunaan söi yhden omenakoristeen ja pissi sen jälkeen verenpunaista pissaa, joka muuttui neon-oranssin kautta neon-keltaiseen ja siitä normaaliksi muutaman päivän kuluttua.
Vuosi raketteineen vaihtui myös mukavasti. Jalon kuolemasta tuli aattona kuluneeksi tasan 10 vuotta ja jälleen jokainen raketti, jonka näin taivaalle nousevan, lähti Jalolle vaikka se pelkäsi niitä todella paljon. Yksikään toinen koira ei ole raketeista suuremmin välittänyt eikä nyt onneksi Kakekaan. Laku yritti ensimmäisen näkemänsä raketin perään jälleen hypätä kuten aikaisempinakin vuosina, mutta muisti sitten ettei niitä kiinni saa. Sen jälkeen jatkoi normaalia lenkkeilyä. Kake käveli pää pystyssä hyvin terhakkaana. Hätä välillä laskeutui epävarmasti alaspäin, mutta ei kuitenkaan roikkumaan eikä missään vaiheessa jalkojen väliin. Käytin koirat normaaleihin aikoihin lenkillä eli klo 18 maissa ja klo 21 jälkeen. Kummallakin kerralla oli raketteja ilmassa, ei tosin aivan lähellä. Vielä uudenvuodenpäivänäkin lenkillä ollessa pojat kotipihassaan ampuivat papattejaan ja pikku pommejaan. Kake hieman terhistäytyi niistä, mutta ei suuremmin panikoinut. Reijola tuntuu olevan Lehmoa rauhallisempi paikka viettää uutta vuotta. On toki pienempi taajamakin. Loppiaiseksi lähdemme sitten jälleen Kainuuseen pidennetylle viikonlopulle ja Kake pääsee siellä elämänsä ensimmäiseen näyttelykoulutukseen. Toivottavasti on hyvä keli ulkoilla ja ehkä hiihtääkin. Siellä on valmista latua parissakin paikassa, jonne ihan luvan kanssa saa viedä koirat. Kiannan jäälle ei vielä ole asiaa, kevätauringoilla sitten.
Hyvää kuluvaa vuotta 2012 kaikille!