…aivan liian nopeasti.

Laku täytti pyöreät 10 vuotta jo syyskuun puolivälissä. Kuvat olivat pitkään kamerassa ja lehtijuttu edelleen tekemättä. Laku sai myös jonkun mahapöpön syksyn lämpimillä. Ripuli tuli ja meni ainakin kuukauden ajan. Muutkin oireet huomioiden vein Lakun lääkäriin. Veriarvot kunnossa (haimatulos ei ole vielä tullut), mutta ilmeisesti suolisto oli todella ärtynyt. Laku sai happosalpaajan ja suolistolääkkeen, jonka jälkeen ruokahalu palasi ja alkoi kuntoutuminen. Nyt kun vielä saataisiin takaisin ennenkin laihasta koirasta lähtenyt reilu kilo elopainoa, niin eiköhän ala Lakukin näyttää paremmalta. Tosin ”huonoruokainen” kun on ollut aina, niin paastopäiviä tulee vieläkin useita peräkkäin.

Kakekin kävi muutama viikko sitten vaakassa. On aikamoinen jytky: painoa oli jo silloin 10 kg! Kake on malliltaan aivan erilainen kuin Laku-isukki. Laku on pitkäraajainen, kaita ja hoikka (laiha), kun Kake vastaavasti on kuin ”tynnyri”. Eläinlääkärikin kokeili viimeisessä rokotuksessa tuntuuko kylkiluut – kyllä tuntui. Kake todella näyttää lihavalta. Onneksi Kakella on isäänsä parempi ruokahalu ainakin vielä. Muuten Kake on entisenlainen riiviö. Hampaitaan käyttää vääriin kohteisiin edelleen paljon, liian paljon. Toivottavasti niiden käyttö vähenee kun pysyvä purukalusto on suussa. Etuhampaat vaihtuivat huomaamatta. Alakulmureissa oli ongelmia, mutta ne lähtivät päivää ennen sovittua leikkausta. Yläkulmurit poistettiin nukutuksessa, niin tiukassa ne olivat jatkuvasta luiden pureskelusta huolimatta. Laku sekosi täysin Kaken hammaspoistosta, luuli varmaan Kaken käyneen sukupuolenvaihdosleikkauksessa. Ensimmäinen ilta ja yö Lakulta menikin häkissä, kukaan ei kestänyt jatkuvaa astumista ja läähätystä. Seuraavana aamuna tilanne onneksi rauhoittui vaikka hormonipiikkiäkin Lakulle jo harkitsin.

Kakella alkaa olla jo omia hauskoja (tai vähemmän hauskoja) tapoja. Ostin koirille huomioliivit ja Kake ei oikein tykkää pitää niitä. Kun ensimmäisen kerran puin ne päälle, niin Kake huusi ja valitti kovaa kohtaloaan koko lenkin alkumatkan. Nyt on jo kuitenkin hiljaa, mutta kun näkee minun pukevan Lakulle liiviä, niin menee makuuhuoneeseen piiloon. Vielä ei ole ennättänyt sängyn alle ja jos sinne ennättää, niin on kyllä hivenen hankala saada sieltä pois. Yleensä kietoutuu sängynjalan ympärille yöpöydän viereen ja vielä pitää tiukasti etutassuillaan kiinni sängynjalasta. Pennun ”metsästys” on ennen ulkoilua on joka kerran tehtävä. Oikeastaan ihmettelen, ettei Kake halua ulos kun koirat yleensä nauttivat ulkona olosta.

Laku hyväksyy Kaken edelleen hyvin ja leikkii paljon Kaken kanssa. Toivottavasti ei tule myöhemminkään mitään valtataisteluja, vaikka Kake kovin määrätietoinen koirapoika onkin. Laku saattaa syödä puruluuta ja Kake menee päälle poikittain oman lelunsa tai luunsa kanssa eikä Laku häädä pois. Myös luiden syönti onnistuu sovussa. Tosin Laku murahtaa, jos Kake aikoo samalle luulle, mutta muuten luut saa olla lattialla ilman pelkoa isommasta rähinästä. Kyttäävät kumpikin vuorotellen milloin saavat toistensa luut. Sohvalle ja sänkyyn Kake hyppää jo kevyesti. Nyt on alkanut jo haistella pientareita ja se taas taitaa enteillä sitä, että kohta osaa nostaa jalkaansa. Laku oppi sen taidon 5 kk:n iässä, Kake on nyt suunnilleen saman ikäinen. Kasvukin saisi mielestäni jo loppua, mutta eiköhän tuosta lähes isänsä kokoinen taida tulla.

Jonkin verran Kake on rauhoittunut eli makailee jo pitkiä aikoja eikä ole aina touhuamassa jotain - yleensä luvatonta. Mikä ihaninta, niin Kake ei herätä aamulla, vaan nukkuu niin kauan kuin minäkin. Niin on tehneet kaikki koirani eli viikonloppuisin ei ole herätys klo 5 kuten työpäivinä. Vielä on varmuuden vuoksi pari sanomalehteä lattialla vaikka ainakaan pariin - kolmeen viikkoon ei ole tapahtunut vahinkoja sisälle, vaan Kakella on samat ulkoiluajat kuin Lakullakin. Laku tosin jostain syystä on palannut satunnaisesti pennuksi jälleen – miksi? Sairausko vaikuttanee vai osoittaako mieltään? Pari kertaa on tehnyt sisälle, onneksi paperille, tarpeensa. Toivottavasti ohimenevä ilmiö.

Oli meillä Kaken kanssa aikomus mennä isänpäivä match show’hun harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä, mutta toisin kävi. Oletin, että mätsäri on isänpäivänä kuten aikaisempina vuosinakin, mutta ei – se olikin viikkoa aikaisemmin. Olin silloin Kainuussa koirineni ja lehdestä näin, että harjoitusmahdollisuus oli ja meni. Pikkaisen harmitti. No jos Kake koskaan näyttelyyn menee (hampaat? koko? eikä Kajaaniin ainakaan), niin menee varmasti ilman aikaisempaa harjoittelua. Harjauksen jälkeen on kyllä näyttelyhihnan jatkona saanut olla, että kokemusta on  Laku ei palaa ilmaisiin veteraanikehiin, sillä otin sakset käteen ja leikkasin esim. mahan alta ja tassuista karvat lyhyemmäksi. Samoin vatsasairauden aikaan pöksykarvat lyhenivät reilusti. Keväällä sitten parturoin enemmän. Eikä tuollainen ”nälkäkurki” olisi näyttelyyn soveliaskaan, pari kiloa lisää painoa, niin sitten olisi paremman näköinen.

Ensilumenkin Kake on jo nähnyt. Kainuussa oli sentin verran lunta ja Kake nautti jo siitäkin. Käytiin tienpäässä kävelemässä metsäpoluilla ja jäätyneellä sammaleella. Koirat sai olla vapaana ja juosta mustikanvarpujen seassa. Sattui olemaan ihanat ilmatkin, joten oli kiva ulkoilla. Tosin vanhan kosken ja kanavan rantojen jää oli niin ohutta, että koirat piti pitää varmuuden vuoksi kauempana rannoista. Tuolla alueella ei yleensä ole porojakaan, joten siinä mielessä oli huoletonta ulkoilla. Täällä Reijolassa oli muutaman päivän ajan lähes 5 cm lunta ja koirat nauttivat. Ikävä kyllä, vesisade sulatti lumet pois, joten se siitä lumesta ja alkavasta talvesta. Lumen aikaan Kake lähti vähän paremmin ulos kuin pimeillä rapakeleillä. Toivottavasti talvi palaa pian.