Kake aloitti eilen näyttelyuransa Tuusniemellä. Tuomarina oli Tanya Ahlman-Stockmari ja luonnollisesti Kake oli vielä pentuluokassa. Ihan yksin Kaken ei kehässä tarvinnut pyörähtää, sillä kaverina oli toinenkin urospentu sekä yksi narttupentu, sisarukset. Kake oli lopulta ROP-pentu, mikä minulle oli todella suuri yllätys. Kaken arvostelu 8,5 kk:n iässä:

" Voimakasrakenteinen hyvän kokoinen uros, hyvä pää ja ilme. Ylälinjan tulee vielä vakiintua, hyvä raajaluusto, runsas hyvin hoidettu pentukarva, liikkuu hyvin"

Muutenkin on syytä olla tyytyväinen Kaken KP:hen, sillä virallisissa luokissa päivän väri oli keltainen, toki ROP rodussa saatiin, mutta ei VSP:tä.

Kaken näyttelypäivä oli kyllä lähellä kulua Reijolan pelloilla. Tein koirien kanssa tavallista pidemmän aamulenkin ja päästin ne tuossa lähipellolla vapaaksi moottorikelkanjäljellä. Kakepa ei aikonut antautua kiinni. Namit jäi kotiin, joten niilläkään ei voinut houkutella. No saipahan "revitellä" kunnolla. Antautui sitten lopulta puolipakolla ja päästiin lähtemään Tuusniemelle.

 

Näyttelypaikalla Kakea pelotti alkuun niin, että pöytäkin heilui Kaken vapinan myötä. Silittelyn, rauhallisen jutustelun ja harjaamisen jälkeen poika rauhoittui eikä ikinä olisi uskonut, että pöydällä oli varsinainen kotiolojen ADHD. Pöydällä katsominen meni hyvin ja häntä oli kauniisti selän päällä, mutta lattialla paikallaolo vaatii vielä harjoittelua. Häntä "letkusi" velttona minne sattui ja koko ajan Kake liikehti. Siksikin urospentujen voitto oli yllätys, kun kilpakumppani esiintyi koko ajan kauniisti.

 

Karvan runsauden huomasi tuomarikin ja karvaa todella on ainakin parin kolmen koiran verran! Yhdelläkään lammaskoirallani ei ole tainnut olla noin paljon karvaa kuin Kakella on ja Lakullakin siitä on vain kolmasosa. Tuo karvan määrä saa Kaken näyttämään lihavammalta kuin todellisuudessa on. Kake on oikea mörssäri, Laku vastaavasti koiramaailman tikku-ukko. Ei heti uskoisi niiden olevan isä ja poika, mutta sukulaisuussuhde on todistettu. Kaken karva on niin runsasta, että otsatukka on ollut pakko laittaa kiinni, koska namipalatkin löytyivät enää hajun avulla.

 

Sen kunniaksi, että Kake pääsi näyttelyyn, vastaavasti pääsi Laku karvoistaan. Lauantaina otin sakset käteen ja leikkasin Lakun noin 10 cm:n karvaan ellei jopa lyhyempäänkin. Keväämmällä lyhennän sitä vielä, mutta en leikkaa koneella. Kaken karva tulee olemaan työläs, joten on parempi hoitaa yksi turkki hyvin kuin kaksi huonosti. Hyvin näkyy Laku viihtyvän lyhyemmässä karvassa ja mantteli suojaa ulkoillessa kylmältä. Laku on myös saanut lihaa luiden päälle syksyisen sairastelun jälkeen ja ruokakin maistuu paremmin. Ostin sille jotain ruokahalua parantavia pillereitä, lieneekö apu osittain niissäkin.

 

Näin hyvin siis alkoi Kaken näyttelyura, eri asia sitten on miten ja kuinka kauan se jatkuu.