Moilaskoirat

Kake 1 v. - viralliset synttärikuvat

2012-06-13T22:08:01+03:00

Kuvat: Suvi-Karelia 2012

Kake täytti vuoden

2012-06-13T21:46:01+03:00

Kake täytti vuoden muutama päivä sitten (maanantaina 11.6.). Synttäreitään Kake vietti matkalla - matkalla Suomussalmelle. Käytiin tekemässä lomamatka "etelään", Kake isänsä kanssa Reijolaan ja palvelijansa Joutsenoon saakka. Nyt sitten lomaillaan täällä Kainuussa loma loppuun aina juhannukseen saakka. Mikäs täällä on ollessa kun hyttysetkin ovat jo heränneet.

Remontoin myös Lakun ja Kaken tarhaa, tai paremminkin niiden koppia. Koppi on iso, tehty kahdelle lammaskoiralle, mutta nyt siitä sai hyvin muokattua toimivamman näille pienemmille. Koppihan siirrettiin Lehmosta tänne. Koirat ottivat tarhassa kierroksia rakentamisen ajan koska estin niiden tulon koppiin. Jouduin myös käyttämään hyttysmyrkkyä kun ampiainen oli tehnyt oman pesänsä kopin kattoon. Sitä olinkin jo odotellut parikymmentä vuotta eli koko kopin olemassaoloajan. Nyt se odotus palkittiin. Ampparille kävi kuitenkin huonosti, samoin pesälle. Reijolassa rivitalon pihassa on pienempi tarha ja pieni laavu, missä voi sadetta pitää ja varjoa hakea. Hyvin mahtuvat isä ja poika yhdessä siihenkin. Siinä on myös pieni katos, jonka alla näyttävät myös makoilevan. Kakekin alkaa jo viihtyä kummassakin tarhassa, alkuun häkkituomio oli vaikeaa.

Olin päättänyt, että Kaken seuraava näyttely on ensi vuoden puolella jossakin lähiseudun ryhmänäyttelyssä. Päätökset on tehty muutettaviksi. Ajattelin, että tulee kovin pitkä tauko näyttelyihin jos ei syksyn aikana missään käydä. Niinpä ilmoitin Kaken yhteen kesänäyttelyyn, yksi näyttely on harkinnassa ja ainakin yhteen syksyn näyttelyyn vielä Kake ilmoitetaan. (Eri asia on sitten viekö putarhanhoito tai vaikka kalastus "voiton" eikä näyttelyyn osallistuta.) Nuorella koiralla pitkä tauko saattaisi tuottaa ongelmia esiintymiseen ja esittämiseen. Joensuussahan Kake esiintyi jo todella hienosti ja rauhallisesti aina häntää myöten. Odotellaan, miksi turkki muodostuu ja sen jälkeen sitten tehdään lopullinen ratkaisu jatketaanko näyttelykäyntejä vai ollaanko kotona.

Joensuun näyttelyviikonloppu

2012-05-27T20:05:01+03:00

Kaken ainakin toistaiseksi viimeiset näyttelyt oli suunniteltu Joensuuhun. Lauantaina oli kansallinen näyttely ja sunnuntaina KV. Lauantaina menimme näyttelypaikalle ajoissa ja kävimme "studiokuvassa". Itse on hieman vaikea ottaa kuvia kotioloissa vilkkaasta koirasta, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Kake oli oikein mallikkaasti koko kuvauksen ajan. Kuvaaja ehdotti näyttelyhihnaa kaulaan, mutta ei sitä tarvittu. Kuvausteltta oli kamalan kuuma, Kakella kieli ulkona ja läähätys lisääntyi koko ajan, joten turkin laitto ei ollut kamalan huolellista vaikka kotona hyvä pohjatyö tehtiinkin.

Myös kehän laidalla odottaessa Kake makaili rauhallisesti sateensuojan toimiessa aurinkovarjona. Hihnaa ei ollut kaulassa, mutta mitään haluja pois pöydältä Kakella ei ollut. Raviradalla kävi ajoittain kova tuuli, joten turkinlaitto oli turhaa: jakaus sekaisin välittömästi. Itse näyttely meni odotetusti. Markku Kipinä saneli seuraavasti:

Erittäin vahvaluustoinen, voimakasrunkoinen, runsaassa turkissa esitetty juniori. Hyvin kulmautuneet takaraajat, mutta etuasentoinen pysty lapa. Vahva maskuliininen pää, hyvät linjat. Tummat silmät, purenta ok. Hyvä häntä. Liikkuu hyvällä taka-askeleella, mutta lyhyt löysä edestä.

Kolmesta uroksesta Kake oli JUN EH3. Tuomari mittasi myös Kaken (kuten suurimman osan koirista), mutta harmikseni mittaustulosta ei kirjattukaan arvostelulomakkeelle. En sitä myöskään tajunnut kysyä kun luonnollisesti oletin sen kirjatuksi. Kehässä käyttäytyminen oli myös kympin arvoinen. Kake seisoo nätisti pöydällä ja antaa tuomarin tutkia itsensä kirsusta hännänpäähän hievahtamattakaan paikaltaan. Liikkeet tehdään pääsääntöisesti löysässä hihnassa ja maassakin maltetaan seisoa. Häntä on myös hyvin selän päällä eikä enää "letkua". Kaken käytöksestä näyttelypaikalla ja kehässä olen todella tyytyväinen.

Sitten: Mikään ei ole niin tärkeää kuin koiranäyttely - paitsi puutahanhoito

Tänään sunnuntaina en näyttelyyn Kaken kanssa enää lähtenyt, vaan keskityin pihan laittoon. Jo lauantai-iltana alkoi tuntua siltä ettei huvita. Ja kun näin, miten Kake ja Laku riemastuivat toisistaan kun näyttelystä kotiin tultiin, niin en enää tänään jättänyt Lakua yksin. Minä olin eilen aivan "näkymätön", mutta Kaken kotiintulo sai isukin riemusta sekaisin. Pihanlaitto oli siinäkin mielessä tarpeen, että huomenna lähden koirien kanssa kohti Kainuuta loman viettoon. Nyt pääsen paremmalla omalla tunnolla lähtemään kun rästissä olleet hommat on tehty. Olisin lähtenyt jo tänään, mutta yo-lahjan osto ei onnistunut eilen ja tänään - helluntaina - on kaupat kiinni. Lahja pitää ostaa valmiiksi kun en ole itse juhliin tulossa.

Nyt Kaken näyttelyt on ainakin toistaiseksi ohi. Jos turkki paranee (lue: puolet saadaan pois), niin ehkä ensi vuonna lähialueiden ryhmänäyttelyt ja Joensuun näyttely elokuussa ovat tähtäimessä. Vaikka Kaken turkki on tavattoman vaativa ja työläs, niin en värin vuoksi raaski sitä ajaa pois. Se nopeuttaa myös kehään pääsyä - jos ihmeitä tapahtuu. Moni on nimittäin "lohduttanut" minua, että Kake muuttuu vielä, mutta itse en siihen usko. Se on nyt jo lähes vuoden ikäinen ja oletan ettei tuon kokoluokan koira kovin paljoa muutu. Joku isokokoisen rodun edustaja voi olla valmis vasta usean vuoden iässä, mutta tibbe tuskin enää muuttuu. Turkki saisi ohentua kuitenkin. Toisaalta runsaan turkin hoito on siinä mielessä helpompaa, ettei sitä tarvitse säästellä. Omat lammaskoirani (ja moni muukin lammaskoira) olisi kateellinen Kakelle turkista, niin paljon siinä on karvaa.

Kajaanin näytelmissä

2012-05-13T20:33:01+03:00

Kake kävi äitienpäiväaattona Kajaanissa ryhmänäyttelyssä. Tuomarina olleen Kati Kilpeläisen mielestä Kake oli EH:n arvoinen. Arvostelu:

Kookas vahva uros, jolla hyvät mittasuhteet. Vahva luusto. Hyvät pään mittasuhteet. Silmät voisi olla suuremmat. Lyhyt kaula, etuasantoinen lapa. Eturintaa saisi olla enemmän. Vahva runko. Saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu edestä löysästi, takaa hyvin. Turkki vielä pentumaisen villava.

Tämä oli Kaken toinen esiintyminen virallisissa luokissa. Hieman kuitenkin tuli parannusta edellisestä. JUN-luokassa Kajaanissa esitettiin peräti seitsemän urosjunnua. Yksi uros taisi olla avoimessa ja kaksi veteraaneissa. Narttuja oli vain kolme, kaikki junioreita. Koiria siis yhteensä kolmetoista. Mielestäni aika "erikoinen" jakauma.

Kajaanissa oli muuten hyytävän kylmä ilma. Räntää satoi jo kun Suomussalmelta lähdin ja koko päivän sitä jatkui. Ajoittain maa oli lähes valkoinen. Koska ulkona oli märkää, niin arvata saattaa miten kivituhka palloiluhallissa liisteröityi joka paikkaan, ainakin kenkiin. Harmi, että näyttelyä ei voitu pitää ulkona ja jos ko. halli olisi ollut alusta alkaen tiedossa, niin en olisi Kakea näyttelyyn ilmoittanutkaan. Halli sinällään on hyvä, ei tuule, ei sada sisälle, mutta se pohja - aivan kamala.

Kake on nyt ilmoitettu Joensuun kumpaankin näyttelyyn. Jos mitään erityistä ei tule, niin kumpaankin mennään olipa tuomari kuka tahansa. Sen jälkeen Kake jää joko pitkälle tauolle tai lopettaa näyttelyuransa kokonaan. Pakko on tunnustaa, että Kakesta ei tullut / tule "näyttelykoiraa". Kakelle kävi kuin Ässä-tädille aikoinaan: Pentuna nätti, mutta kasvussa sitten jokin "vinksahti" eikä aikuisena enää niin nätti olekaan. Kieltämättä harmittaa hieman. Tuskin nyt jo lähes vuoden ikäinen koira niin paljoa muuttuu, että näyttelyuraa kannattaisi jatkaa. Ehkä vuoden kuluttua jossain lähiseudun ryhmiksessä ja Joensuun näyttelyissä voidaan pyörähtää - aika näyttää. Kaken turkki on niin erikoisen värinen ainakin nyt, että en raaskisi sitä lyhyeksi leikata, mutta tavattoman työläs ja vaikeahoitoinen se on. Toivottavasti aikuiskarva on helpompaa.

Kakelle kesä on tuonut hieman ongelmia: Ei voi nostaa jalkaa. Niinpä Kake kykkii lähes tyttöjen tapaan. Talvellahan Kake nosti takajalan ylös lumipenkalle ja teki tarpeensa penkkaa vasten, oli kuin liito-orava nahka levällään. Nyt jos ei ole jotain tolppaa lähellä, niin tyttömäisesti onnistuu oikein hyvin. Tolppaakin vasten ottaa tukea nostamallaan jalalla, muuten ei kolmella jalalla pysy pystyssä. Tasapaino Kakella on ollut aina vähän niin ja näin. Kompastelee tasamaalla ja pentuna heitti sellaisia kuperkeikkoja, että pelkäsin sen katkaisevan niskansa. Vieläkin satunnaisesti kompuroi. Jos olisi cocceri, niin korviin sotkeentumista voisi epäillä, mutta nyt en keksi mitään syytä moiseen kompurointiin. Toinen kesän ongelma on se, että Kake imuroi suuhunsa kaiken minkä maasta irti saa. En yhtään ihmettele jos joskus jostain jotain myrkkyäkin löytäisi tai nappaisi kyyn (joita toivottavasti koskaan ei tiellemme sattuisi ihan minun itseni takia) hampaisiinsa. Koko ajan saa olla valppaana mitä tiellä on ja päätyykö se Kaken suuhun. Puruluu on varmaan yölläkin hampaiden välissä. Ja päivällä töissä ollessamme Kake lukee edellisen päivän Karjalaisen tarkkaan: Silppu on sentti kertaa sentti kokoluokkaa, jopa pienempääkin. Niitä on hauska keräillä :) Olenkin vitsinä heittänyt, että Kakella on varmaan syntymässä saatu aivovaurio, niin "omituinen" se on - kaikella rakkaudella.

Parin viikon kuluttua alkaa kesäloma. Heti Joensuun näyttelyn jälkeen auton keula kääntyy kohti Kainuuta. Toivottavasti siellä ei enää silloin rätki räntää. Pihan haravointia on kuitenkin tiedossa, nyt se on vasta hieman aloitettu. Pääasia, että on loma. Siellä on koirillakin isompi tarha ja koppi ulkoiluun. Juhannuksen jälkeen palaillaan, tosin joudun kerran pari käymään loman aikana Reijolassakin. Saavat koirat autokyytiä riittämiin.

Pääsiäinen kulttuurimaisemissa

2012-04-10T17:57:01+03:00

Pääsiäisen aikaan Kake hoiti linjojaan reippaalla ulkoilulla. Tarkoituksena oli saada löysyyttä pois liikunnan avulla. Muutaman päivän urakointi ei suuria muutoksia tuo, mutta yritettävä on. Perjantaina ja lauantaina käytiin Suomussalmen kirkonkylän puolella Kiannan rantoja kiertelemässä noin 10 km:n verran. Laku oli myös mukana, mutta lauantaina minulta paloi päreet ja päätin ettei Lakun tarvitse hiihtämiseen enää osallistua. Se on kumma haahuilija. Jokaisesta moottorikelkan risteyksestä piti yrittää pois matkasta. Välillä Laku oli useamman sata metriä jäljessä ja sitä sai odottaa. Koko ajan ylipäätään sai vahtia tuleeko se vai ei. Matka ei kovin ripeästi edennyt. Raivostutti koko koira. Tuskin oli kyse Lakun huonosta kunnosta, väsyneen oloinen se ei ollut. Ennemminkin kyse oli siitä, että Lakua tympäisi koko hiihtotouhu ja osoitti mieltään. Senkin tuo koira osaa. Kake pysyy hyvin mukana, joskus jopa liian lähellä eli pää on minun polvien välissä kun hiihdän. Myös Eevi kulki mukana hyvin.

Sunnuntaina ja maanantaina käytiinkin sitten Kaken kanssa hiihtämässä aivan kahden. Nyt hiihdeltiin kulttuurimaisemissa eli lähdettiin Esson rannasta kohti Turjanlinnaa. Olisin mennyt Turjanlinnan saunan terassille hetkeksi aurinkoa ottamaan, mutta sehän oli jo kansoitettu useamman hiihtäjän voimin. Kiersin sitten Niettussaaren, saaren johon Ilmari Kianto on haudattu. Saaren toisessa päässä on Kiannon pojan (tai pojan lasten) kesänviettopaikka ja ilmeisesti siellä oli väkeä nyt pääsiäisen vietossa. Moottorikelkan jälkiä pihapiirissä näkyi ja oletettavasti saaressa on boheemia porukkaa edelleenkin, sillä lähes kaikki ovet olivat auki. Liekö tuo porukka ollut Turjanlinnan saunan terassilla kun suksien jälkiä siihen suuntaan mökiltä lähti. Maanantaina hiihdin saman reitin Kaken kanssa ja jälleen sauna oli "vallattu" ennen minua. Niettussaaren mökin ovia en ajatellut olivatko auki vai kiinni.

Ilma oli mitä parhain. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja aurinkovoide oli tarpeen. Jäällä oli väkeä vaikka kuinka paljon, mutta tilaa oli Kakenkin juosta vapaana. Hiihtäjiä, kävellen liikkeellä olevia, pilkkijöitä, moottorikelkkailijoita. Olipa jäällä potkukelkan ja lumikenkienkin jälkiä. Koiriakin oli useampia. Maanantaina kävin hiihtämässä aikaisemmin aamupäivällä ja silloin jäällä oli väkeä sunnuntaita vähemmän. Matka Niettussaaren ympäri hiihtäen oli kartasta katsottuna 8 - 10 km. Hieman vaikea arvioida kun ei aivan tarkkaa hiihtoreittiä pysty kartalla hahmottamaan. Kianta on säännöstelty järvi ja rannoista päätellen veden pinta on 3 - 4 metriä kesäkorkeutta matalammalla. Oli kyllä niin mahtava pääsiäinen, että olisin toivonut voivani jäädä hiihtämään pidemmäksi aikaa. Työt häiritsee pahasti harrastuksia. Kakekin ilmiselvästi nautti.

Apua, nyt se on sitten alkanut: Kaken pentukarva alkaa irrota. Huomasin pääsiäisen aikaan, että Kaken toisessa poskessa on iso takku. Se oli tullut vajaassa viikossa ja ilmeisesti se Kakea häiritsi kun poskeaan rapsutteli. Harjasin takun auki. Hiihtovaljaiden alle tulee helposti takkuja, mutta ne ovat pieniä verrattuna tuohon posken paakkuun. Varmaan aikaisemmin koirissani ei tuollaisia takkuja ole ollutkaan, mutta ei kyllä ainoallakaan ole ollut noin paljon karvaakaan kuin Kakella on. Kotiin tultua sitten otin koko koiran käsittelyyn. Tai eilen en ennättänyt käsitellä kuin toisen kyljen, toisen vuoro on tänään. Karvaa lähti enemmän kuin Kakesta on tähän mennessä lähtenyt yhteensä.

Tänään käytiin töiden jälkeen koirien kanssa Reijolan pelloilla moottorikelkan jäljillä ulkoilemassa. Koirat pysyivät puhtaina, autolla tosin mentiin ensimmäinen kilometri. Yöpakkasia voisi olla vielä, että lumet säilyisi. Ja toiveissa olisi vielä parin viikon kuluttua päästä Kiannalle hiihtelemään.

Kake kohotti kuntoaan hiihtoreissuilla, mutta velipoika Sepi kunnostautui muuten. Elisalta tuli iloinen pääsiäisviesti: Sepi-veikka sai ensimmäisen sertinsä sunnuntaina Lappeenrannan näyttelystä. Hienoa Sepi ja onnea Elisa, siitä on hyvä jatkaa.

Ei mikään aprillipila

2012-04-01T14:56:01+03:00

Kake kävi tänään ensimmäisessä JUN-luokan näyttelyssään. "Menestys" oli se, mitä osasin jo etukäteen odottaa. Polvijärvellä Soile Bister tykkäsi Kakesta H:n verran. Keltainen onkin kevään väri ja sopii näin aurinkoiseen päivään erinomaisesti. Kaken arvostelu:

Ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt vahva hieman pitkärunkoinen uros, joka vielä melko löysässä kunnossa. Otsapenger voisi olla vielä hieman selvempi. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Takaraajat voisivat olla vielä pidemmät. Häntä OK. Hyvät litteät etukäpälät. Runsaassa pentukarvassa. Hyvä askelpituus. Laiskat ja raskaat liikkeet. Hyvä luonne, mutta jännittää näyttelytilannetta.

Kake pelkäsi aivan kamalasti näyttelypaikalla ja kehässä liikkumisesta ei olisi tullut yhtään mitään jos ei juuri ennen arvostelua olisi ollut pientä taukoa ja saatu muutamaa kierrosta kehässä pyörähtää. Hännästä olen tuomarin kanssa hieman eri mieltä: mielestäni se on "lötkö" kun on tottunut Lakun napakkaan häntään koukkuineen. Samoin pituuden puolesta Kake vaikuttaa neliömäisemmältä kuin Laku, mutta tuo runsas pentukarva lisää vielä vaikutelmaa pituudesta ja sitä kun ei saa edes kammalla ohennettua. Harjaa ei kehässä ollut nytkään, sillä Kake on vielä niin tottumaton kehäkettu, ettei sitä olisi voinut kuitenkaan käyttää ja karvojen asettelu arvostelua varten ei oikein ilman harjaa onnistu. Meillä oli tänään hyvä maksettu harjoitus, jossa oli yksi erittäin positiivinenkin asia: Kake malttoi seisoa paikallaan koko arvostelun ajan. Pöydällä ei tällä kertaa arvosteltu.

Mietin parin päivän ajan lähdenkö koko näyttelyyn kun flunssa oli tulossa/päällä. Jos olo olisi nyt aamulla ollut eilisen kaltainen, niin en olisi lähtenytkään. Nyt näyttelypäivän aamuna olo oli jo parempi ja matkaan lähdettiin kun näyttely oli noinkin lähellä enkä osallistumista ollut perunut. Tiesin, että Soile Bister on "tiukka tuomari" ja osasin jo ennakkoon varautua juuri H:hon. Aikanaan meidän Jalo sai kaikilta tuomareilta aina ykkösen joko SA:lla tai ilman ja valioitui alle kymmenessä näyttelyssä, vaikka ei olisi edes ykköstä ansainnut alapurentansa vuoksi. Ainoassa veteraaniluokan näyttelyssään, Jalon viimeisessä, sitten sai juuri Bisteriltä kakkosen alapurennasta, josta kyseistä tuomaria kyllä kovasti arvostan.

Kake on kovasti liikuntaa treenaillut keväthangilla. Viikonloppuisin Suomussalmella hiihtolenkit ovat olleet 8 - 11 km päivässä ja täällä Reijolassa kirmailee vapaana keväthangilla Lakun kanssa. Itse joudun painorajoituksen vuoksi tyytymään kävelyyn moottorikelkkauralla. Nyt aamullakin käytiin ennen näyttelyä "hankihyppelyllä" ja samoin heti näyttelyn jälkeen. Laku jaksaa myös hyvin nuo hiihtolenkit ja juoksee hangilla siinä missä Kakekin. Ottavat yhdessä kunnon spurtteja edestakaisin ja ympyrää ja välillä painitaan poikien lailla. Kiva katsoa niiden menoa ja ennen kaikkea sitä, että Laku vielä yli 10-vuotiaana jaksaa tuon ikiliikkujan riekkumiset ja toilailut. Kerrottakoon samalla, että hoitavan eläinlääkärinsäkin ihmeeksi Eevi-sisko-täti jaksaa hyvin myös nuo hiihtolenkit sairaudestaan huolimatta ja Eevillä ne ovat 4 - 10 km:n mittaisia lähes päivittäin.

Nyt mietitään seuraavia näyttelyitä eli ei tähän (vielä) lannistuttu. Olen jo kauan sitten päättänyt, että ainakin Joensuu kuuluu ohjelmaan keväällä kumpanakin päivänä olipa tuomari kuka tahansa ja siinä suunnitelmassa pysytään. Ehkä yksi pienempi näyttely katsotaan jo sitä ennen. Jospa ulkonäyttelyissä Kakella olisi aikaa miehistyä ja saada rohkeampaa otetta näyttelytouhuun. Vaarana uroskoiralla on, että ulkona mennään kuono maassa. Jospa löysyydet ja pentukarvakin olisivat silloin jäämässä jo taakse. Nyt kuitenkin harjatessa jo karstaan jotain alkaa irrotakin. Näillä mennään.

Enon ryhmänäyttely

2012-03-03T19:53:01+02:00

Kävin tänään Kaken kanssa pyörähtämässä Enon kaupunginosassa (hassua, että Eno kuuluu nykyään Joensuuhun eli on samanlainen "lähiö" kuin tämä Reijolakin) ryhmiksessä. Näyttelyyn tuli myös Kaken kasvattaja Elisa koirineen. Oli kiva nähdä niin Elisa kuin Laurakin, Mutta ennen kaikkea Kaken velipoika Sepe. Mielestäni Sepe muistuttaa ulkoisesti Lakua saman ikäisenä.

Näyttelyssä Sepe oli ROP-pentu, Kake "hyvä kakkonen" kuten tuomari Kirsti Louhi ilmaisi. Kake sai KP:n ja siitä on syytä olla iloinen. Toki iloinen olen myös Sepen menestyksestä ja Napsun valioitumisesta. Loty jäi tällä reissulla ilman sertiä. Kaken arvostelu:

Riittävän luuston omaava nuori mies, jolla hyvä pää. Oikea purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rintakehä. Saisi olla kulmautunut paremmin takaa. Liikkuu vielä edestä hieman vallattomasti, takaliike OK.

Kake esiintyi tänään paremmin kuin viikko sitten Tuusniemellä. Häntä on ongelma, se edelleen "velttoilee" miten sattuu. Kumma, että kotona siihen ei saa samanlaista liikettä kuin näyttelykehässä. Olisin niin mielelläni halunnut Kakelle samanlaisen hännän koukkuineen kuin Lakulla, mutta kaikkea ei voi saada eiköhän tuokin ongelma parane vielä ajastaan kokemuksen myötä - toivottavasti. Tuomari mietti ja saneli tänään melko pitkään, joten seisomisaika Kakella (kuten muutamalla vanhemmallakin koiralla) kävi pitkäksi olla paikallaan, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Aamulla tehtiin jälleen vähän pidempi aamulenkki ja rohkenin päästää koirat vapaaksi moottorikelkkauralle. Nyt Kake antautui kiinni hyvin, eikä tullut paniikkia saako koiraa näyttelyyn vai ei. Saipahan ainakin juosta enimmät kierrokset heti aamusta pois. Näyttelyn jälkeen sitten käytiin pitkällä lenkillä ja otettiin muutamia kuvia. Ikiliikkujaa on vaikea kuvata. Näyttelypaikalla Elisa otti kuvia Kakesta ja Sepistä.

Onnea vielä Elisalle Napsun valioitumisesta ja Sepin hyvästä näyttelyuran aloituksesta.

Kaken näyttelyura alkoi

2012-02-27T19:41:01+02:00

Kake aloitti eilen näyttelyuransa Tuusniemellä. Tuomarina oli Tanya Ahlman-Stockmari ja luonnollisesti Kake oli vielä pentuluokassa. Ihan yksin Kaken ei kehässä tarvinnut pyörähtää, sillä kaverina oli toinenkin urospentu sekä yksi narttupentu, sisarukset. Kake oli lopulta ROP-pentu, mikä minulle oli todella suuri yllätys. Kaken arvostelu 8,5 kk:n iässä:

" Voimakasrakenteinen hyvän kokoinen uros, hyvä pää ja ilme. Ylälinjan tulee vielä vakiintua, hyvä raajaluusto, runsas hyvin hoidettu pentukarva, liikkuu hyvin"

Muutenkin on syytä olla tyytyväinen Kaken KP:hen, sillä virallisissa luokissa päivän väri oli keltainen, toki ROP rodussa saatiin, mutta ei VSP:tä.

Kaken näyttelypäivä oli kyllä lähellä kulua Reijolan pelloilla. Tein koirien kanssa tavallista pidemmän aamulenkin ja päästin ne tuossa lähipellolla vapaaksi moottorikelkanjäljellä. Kakepa ei aikonut antautua kiinni. Namit jäi kotiin, joten niilläkään ei voinut houkutella. No saipahan "revitellä" kunnolla. Antautui sitten lopulta puolipakolla ja päästiin lähtemään Tuusniemelle.

Näyttelypaikalla Kakea pelotti alkuun niin, että pöytäkin heilui Kaken vapinan myötä. Silittelyn, rauhallisen jutustelun ja harjaamisen jälkeen poika rauhoittui eikä ikinä olisi uskonut, että pöydällä oli varsinainen kotiolojen ADHD. Pöydällä katsominen meni hyvin ja häntä oli kauniisti selän päällä, mutta lattialla paikallaolo vaatii vielä harjoittelua. Häntä "letkusi" velttona minne sattui ja koko ajan Kake liikehti. Siksikin urospentujen voitto oli yllätys, kun kilpakumppani esiintyi koko ajan kauniisti.

Karvan runsauden huomasi tuomarikin ja karvaa todella on ainakin parin kolmen koiran verran! Yhdelläkään lammaskoirallani ei ole tainnut olla noin paljon karvaa kuin Kakella on ja Lakullakin siitä on vain kolmasosa. Tuo karvan määrä saa Kaken näyttämään lihavammalta kuin todellisuudessa on. Kake on oikea mörssäri, Laku vastaavasti koiramaailman tikku-ukko. Ei heti uskoisi niiden olevan isä ja poika, mutta sukulaisuussuhde on todistettu. Kaken karva on niin runsasta, että otsatukka on ollut pakko laittaa kiinni, koska namipalatkin löytyivät enää hajun avulla.

Sen kunniaksi, että Kake pääsi näyttelyyn, vastaavasti pääsi Laku karvoistaan. Lauantaina otin sakset käteen ja leikkasin Lakun noin 10 cm:n karvaan ellei jopa lyhyempäänkin. Keväämmällä lyhennän sitä vielä, mutta en leikkaa koneella. Kaken karva tulee olemaan työläs, joten on parempi hoitaa yksi turkki hyvin kuin kaksi huonosti. Hyvin näkyy Laku viihtyvän lyhyemmässä karvassa ja mantteli suojaa ulkoillessa kylmältä. Laku on myös saanut lihaa luiden päälle syksyisen sairastelun jälkeen ja ruokakin maistuu paremmin. Ostin sille jotain ruokahalua parantavia pillereitä, lieneekö apu osittain niissäkin.

Näin hyvin siis alkoi Kaken näyttelyura, eri asia sitten on miten ja kuinka kauan se jatkuu.

Uusia kokemuksia Kakelle

2012-01-11T20:27:01+02:00

Loppiaisviikonloppu toi Kakelle roppakaupalla uusia kokemuksia.

Perjantaina käytiin potkukelkkailemassa, Kake näki sen kulkuneuvon ensimmäistä kertaa. Mikä ihana keli: Puhdas lumi, hiekoittamattomat (mutta ei liukkaat) pyörätiet ja muutama aste pakkasen puolella. Kelkka luisti ja koirat nautti noin 5 km lenkistä. Tosin vapaana ei voinut koiria pitää kun ajotie kulki vieressä – se oli miinusta.

Lauantaina oli siivouspäivä ja koirat viettivät sen pari tuntia omassa tarhassaan, jonka jälkeen lähdettiin noin 4 km:n kävelylenkille metsätielle, jossa kaikki kolme saivat juosta vapaana. Meidän pojat nauttivat kun Eevi-sisko-täti on mukana. Eevistäkin on tullut jo vanha kun ei Kakea suuremmin komentele vaikka Kake riekkuukin Eevin ympärillä. Toisin oli ennen kun Eevi ja Laku olivat nuoria, veli oli siskonsa komennossa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa 4 km:n hiihtolenkki. Koirat saivat juosta vapaana. Sen lisäksi, että sää oli mitä parhain, niin ladut olivat todella hyvät. Sai valita hiihtääkö ”pertsaa” vai vapaata. Laku ja Eevi olivat pertsan kannalla ja Kake perässäni vapaata – joskin minä hiihdin vapaan uralla pertsaa kun Kake polki latuja niin pahasti. Ei raukka osannut kulkea latu-urassa, ensimmäistä kertaa kun hiihtämässä oli. Heikki Kovalainenkin oli sanonut talvilomallaan, että Suomussalmen hiihtoladut ovat paremmat kuin Rukalla enkä yhtään epäile etteikö olisi ollut oikeassa. Hyvään kuntoon ne jäi vielä koirien jäljiltäkin ja latu oli vielä luvallinen koiralatu.

Hiihtolenkin jälkeen muutaman tunnin lepo ja Kake lähti ensimmäiseen näyttelykoulutukseensa. Kake oli ensin sitä mieltä, että ei halua ollenkaan osallistua kun oli muitakin koiria. Loppujen lopuksi Kake oli oikein mallikkaasti vaikka aluksi luuli, että siellä kuuluu haukkua koska muutama muukin niin teki. Liikkeet menivät hyvin, seisominen tuotti vaikeuksia ja häntäkin painui alas, mutta parannusta oli loppua kohti. Hampaansa näytti hyvin ja muutenkin antoi kokeilla itsensä läpi. Olin positiivisesti yllättynyt ja nyt varmemmalla mielellä lähtemässä näyttelyyn Kaken kanssa. Laku teki sillä aikaa kauppareissun kävellen.

Doggaajilla, pienellä ja uudella koirayhdistyksellä, on erittäin hyvä koirien koulutustila. Entisen kaupan ”takahuone” pöytineen, tuoleineen ja koirahäkkeineen, pari vanhaa nahkasohvaa koulutustilan seinustalla, isot ikkunat joista näki hyvin koiran liikkeet kun ulkona oli melko hämärää, lattialla sentin solumuovi pehmikkeenä ja sen päällä teipattuna ohut huopamatto tekivät paikasta oikein siistin ja miellyttävän. Harmi, että en tiennyt joutuvani riisumaan ulkokengät, mutta loppujen lopuksi lattia oli erittäin miellyttävä jalalle ja luistamaton jopa sukkajalassa sekä puhdas ollakseen koirien koulutustila. Vaikka kyseessä on entinen kauppa eikä tila ole kovin iso, silti kaksi ryhmää mahtui kuitenkin pyörimään. Koulutustila oli hyvä ja hyvä oli koulutuskin eikä Kaken käytöksessäkään ollut valittamista.

Maanantaina oli vielä vapaapäivä ja kävimme aamupäivällä hiihtämässä eilisen lenkin uudelleen. Kun sitten tuli kotiin lähdön vuoro, niin Laku makasi vain tuolin alla eikä tullut pois. Laitoin hihnan kaulaan ja Laku siirtyi makuuhuoneen ovelle istumaan. Se oli vedettävä liikkeelle, ilmeisesti kuvitteli joutuvansa jälleen hiihto- tai muulle lenkille. Autossa sitten kumpikin nukkui tyytyväisenä koko kotimatkan, joka tällä kertaa tehtiin Kajaanin kautta siellä tunniksi pysähtyen.

Loppiaisen aikaan Kake myös huomasi lopullisesti tytön ja pojan erot ja alkoi nostamaan jalkaa. Tyttömäiset kyykistelyt unohtuivat - Kake on nyt mies.

Kotiin tultua sain myös mukavan tiedon: Doggaajat ovat päättäneet pitää näyttelykoulutuksia nyt kevään ajan joka sunnuntai ja vielä minulle sopivaan aikaan eli ennätän käydä niissä ennen Pohjois-Karjalaan lähtöä. Kake saa siis toivon mukaan hieman useamman harjoittelukerran ennen virallisia näyttelyitä eikä harjoitukset ole pelkästään näyttelyiden pentuluokkien varassa. Joensuussa vaaditaan jäsenyyttä koulutuksiin, joten täällä en niihin pääse osallistumaan. Ihana mahdollisuus siis päästä Doggaajien harjoituksiin.

Joulu on mennyt ja vuosi vaihtunut

2012-01-04T17:41:01+02:00

Joulun aika vietettiin vaihtelevassa kelissä. Juuri ennen joulua oli pikkupakkanen, jouluaattona satoi lunta kymmenisen senttiä ja joulupäivänä alkoi vesisade. Kastelin (”vettä pitävät”!) kenkäni niin, että niiden kuivatus kesti viikon. Osan ajasta kengät olivat uunin päällä lämpimässä. Loppuvuosi meni kumisaappaissa koiria ulkoiluttaessa, mutta loskaa, räntää ja vesisadetta riitti silloinkin eikä kumpparit olleet liioittelua. Enpä muista olenko koskaan aikaisemmin joulukuun viimepäivinä kumisaappaissa kävellyt. Nyt vuoden vaihduttua on tämän talven ennätyspakkanen -11-12 astetta. No kylmempää ei tarvitsisi olla koko talvena. Ollaankin koirien kanssa nautittu ja ulkoiltu kun kerrankin tassut pysyy kuivina.

Laku-raukalla on vaan tavattoman ohut karva. Viime kesänä vetelin siitä pohjakarvan pois reilulla otteella, mutta nytpä se ei enää kasvanutkaan takaisin samalla tavalla kuin nuorempana. Ikä tekee tehtävänsä. Laku ei myöskään ole vatsaltaan täysin kunnossa vieläkään. Jo kerran otettu haimakoe hävisi jonnekin eikä sitä koskaan saatu tutkittua. Seuraan huolella tilannetta ja varaan uuden ajan näytteen ottoa varten, sillä vatsa on edelleen ajoittain löysä, ei kuitenkaan ripulia. Paino myös jatkaa hienoista laskuaan ja on pudonnut 1,7 kg normaalista. Aika paljon tuon kokoiselle koiralle. Toivottavasti syy löytyy eikä uneni toteudu.

Aivan vuoden viimeisinä öinä näin unen, jossa laskeuduin koirien kanssa jyrkkää kalliorinnettä alas. Kake meni edellä ja jäi edessä olevan ison männyn rungon oikealle puolelle. Laku yritti mennä alas, mutta ei päässyt ja oli pakotettu Kaken vuoksi menemään puun vasemmalta puolelta, jossa oli puun juurella onkalo. Se oli aivan kuin vanha kaivo, jonka kivet ja pohja olivat paksusti sammaloituneet. Laku putosi onkaloon, jonka pohjalla oli lahoa puuta ja sen alla kiviä ja onkaloa lisää. Yritin vetää Lakua pois ja toivoin, ettei panta tulisi päästä läpi, mutta niin vain sain pelkän hihnan pantoineen. Kaivoin käsin lahoa puuta ja etsin Lakua, mutta en löytänyt onkalosta mitään, en karvan karvaa eikä myöskään Laku päästänyt mitään ääntä. Laku katosi, uni päättyi. Herätessä oli, ja on vieläkin unta ajatellessa, inhottava olo. Äitini näki enneunia, toivottavasti se ei ole perinnöllistä.

Joulu meni koirien osalta ihan mukavasti. Laku tiesi mitä lahjasäkki on ja mitä sieltä saa. Niinpä se otti jälleen vahtivelvollisuuden heti kun säkki oli olohuoneeseen kannettu. Lempeästi, mutta päättäväisesti Laku piti Kaken metrien päässä säkistä. Aivan kuin oli pitänyt kaikki muut koirat aikaisempina jouluina. Hyvä, että Kake sai vilkaista säkkiin päinkään. Koirat saivat aattona omat lahjansa, tosin vähän puutteellisina, sillä unohdin ostaa luut koirille. Herkut olivat kyllä niitä, mitä koirat saavat silloin tällöin muutenkin eli vatsat pysyivät kunnossa. Toiset paketit koirat saivat Juholta ja Annelta. Koska Timo, vanhempi poikani, tuli vasta joulupäivänä, saivat koirat silloinkin paketit. Kakekin osasi avata omat pakettinsa eikä tarvinnut apua. Ruokavalio pysyi koirilla muuten ennallaan, mutta saivat porkkanalaatikkoa ja koirille oli varattu rasia maksalaatikkoa. Toki hieman kinkkua, joulupipareita ja joulutortun sakaroita niille annettiin. Ihme kyllä, riiviö-Kake on antanut kuusen koristeineen olla aivan rauhassa. Isukki-Laku silti ensimmäisenä joulunaan söi yhden omenakoristeen ja pissi sen jälkeen verenpunaista pissaa, joka muuttui neon-oranssin kautta neon-keltaiseen ja siitä normaaliksi muutaman päivän kuluttua.

Vuosi raketteineen vaihtui myös mukavasti. Jalon kuolemasta tuli aattona kuluneeksi tasan 10 vuotta ja jälleen jokainen raketti, jonka näin taivaalle nousevan, lähti Jalolle vaikka se pelkäsi niitä todella paljon. Yksikään toinen koira ei ole raketeista suuremmin välittänyt eikä nyt onneksi Kakekaan. Laku yritti ensimmäisen näkemänsä raketin perään jälleen hypätä kuten aikaisempinakin vuosina, mutta muisti sitten ettei niitä kiinni saa. Sen jälkeen jatkoi normaalia lenkkeilyä. Kake käveli pää pystyssä hyvin terhakkaana. Hätä välillä laskeutui epävarmasti alaspäin, mutta ei kuitenkaan roikkumaan eikä missään vaiheessa jalkojen väliin. Käytin koirat normaaleihin aikoihin lenkillä eli klo 18 maissa ja klo 21 jälkeen. Kummallakin kerralla oli raketteja ilmassa, ei tosin aivan lähellä. Vielä uudenvuodenpäivänäkin lenkillä ollessa pojat kotipihassaan ampuivat papattejaan ja pikku pommejaan. Kake hieman terhistäytyi niistä, mutta ei suuremmin panikoinut. Reijola tuntuu olevan Lehmoa rauhallisempi paikka viettää uutta vuotta. On toki pienempi taajamakin. Loppiaiseksi lähdemme sitten jälleen Kainuuseen pidennetylle viikonlopulle ja Kake pääsee siellä elämänsä ensimmäiseen näyttelykoulutukseen. Toivottavasti on hyvä keli ulkoilla ja ehkä hiihtääkin. Siellä on valmista latua parissakin paikassa, jonne ihan luvan kanssa saa viedä koirat. Kiannan jäälle ei vielä ole asiaa, kevätauringoilla sitten.

Hyvää kuluvaa vuotta 2012 kaikille!